Trauma
Yksi on jättänyt yhtä
toinen jättänyt toista
Puhtaaseen kolmaskin jättänyt jotain
mitä aika ei poista
Rakensit ihmisen
ehkä sä suoritit sen mitä pitikin tehdä
Voiko tuo kaikki olla jotain ehjää
se on tässä se ehkä
Nyt vaienneen kertomana tarina kaunistuu
Elää kuin hengitys ikkunan pinnalla
En anna sen kuolla
sen täytyy jatkaa vaikka
kauempaa huomataan
se ei hengitä omillaan
Paljon on haudattu mitä ei tahdota nähdä
Mut niiden kosketus tuntuu se on vieläkin tässä
Mikään ei muuttunut vain muutos itse ja se miten sitä katsoo
Viimeisen jälkeen valittava se että näkee vain mitä tahtoo
Tärkeintä on että varastaa itsensä
hetkeä seuraavan tyhjyyden armoilta
En anna sen kuolla
sen täytyy jatkaa vaikka
kauempaa huomataan
se ei hengitä omillaan
Ei auta itku ei parku,
ei auta huuto, ei asuntolaina
Tuulesta riippuu mihin pöly laskeutuu
En anna sen kuolla
sen täytyy jatkaa
vaikka kauempaa huomataan
se ei hengitä omillaan
En anna sen kuolla
sen täytyy jatkaa
vaikka kauempaa huomataan
se ei hengitä omillaan
Trauma
Um deixou um pouco
outro deixou outro
Limpo, um terceiro deixou algo
que o tempo não apaga
Você construiu um ser
talvez você tenha feito o que precisava ser feito
Pode tudo isso ser algo inteiro
é aqui que talvez
Agora, a história contada em silêncio se embeleza
Vive como a respiração na superfície da janela
Não vou deixar morrer
tem que continuar mesmo que
de longe se perceba
que não respira sozinho
Muita coisa foi enterrada que não se quer ver
Mas o toque delas ainda se sente, está aqui ainda
Nada mudou, só a mudança em si e como se olha
Depois do último, é preciso escolher ver só o que se quer
O mais importante é roubar a si mesmo
da graça do vazio que vem a seguir
Não vou deixar morrer
tem que continuar mesmo que
de longe se perceba
que não respira sozinho
Não adianta chorar, não adianta gritar,
não adianta o grito, nem a hipoteca
Depende do vento onde a poeira vai pousar
Não vou deixar morrer
tem que continuar
mesmo que de longe se perceba
que não respira sozinho
Não vou deixar morrer
tem que continuar
mesmo que de longe se perceba
que não respira sozinho