395px

Quando é hora de partir

Arctifall

Kun aika jättää

Kaiken mitä elämältä saanut mä oon.
On vääryyttä ja valehtelua. (missä olenkaan)
Yrittänyt olen kaikkia temppuja.
Millä saisin elämääni hieman iloa. (onko sellaista)
Silmä silmästä hammas ja hampaasta.
Onko tämä motto johon kuuluu uskoa?
Sieluni loppuun kulunut nyt on.
En jaksa yrittää yhtään enempää.

Näen miehen silmissä ilon kyyneleitä.
Hän oli viimeinen sodan kylmäverisen.
Muistaa hän kuin eilisen.
Kun näki lipun valkoisen.
Enää ei tarvinnut pahuutta niellä.
Kun aika jätti vanhuksen.
Lepoon vajoten.
kertoi hän vinkin kullan arvoisen.
Muistojas älä koskaan hautaa.
koskaan ei saa luovuttaa.
Se on avaimesi maailmaan parempaan.

Sokeana elämääni elänyt mä oon.
Enkä puuttunut itse aiheutettuun kohtaloon.
Pimeässä etsinyt tietä valoon.
Enkä ymmärtänyt että vika minussa on.
Päivä päivältä aloin jälleen uskoa itseeni.
Ja myöntämään itse tekemäni virheeni.
Sieluni viimein taakasta päässyt on.
Ja valmiina uuteen taistoon.

Näen miehen silmissä ilon kyyneleitä.
Hän oli viimeinen sodan kylmäverisen.
Muistaa hän kuin eilisen.
Kun näki lipun valkoisen.
Enää ei tarvinnut pahuutta niellä.
Kun aika jätti vanhuksen.
Lepoon vajoten.
kertoi hän vinkin kullan arvoisen.
Muistojas älä koskaan hautaa.
koskaan ei saa luovuttaa.
Se on avaimesi maailmaan parempaan.

Näen miehen silmissä ilon kyyneleitä.
Hän oli viimeinen sodan kylmäverisen.
Muistaa hän kuin eilisen.
Kun näki lipun valkoisen.
Enää ei tarvinnut pahuutta niellä.
Kun aika jätti vanhuksen.
Lepoon vajoten.
kertoi hän vinkin kullan arvoisen.
Muistojas älä koskaan hautaa.
koskaan ei saa luovuttaa.
Se on avaimesi maailmaan parempaan.

Quando é hora de partir

Tudo que recebi da vida eu já tenho.
Há injustiça e mentiras. (onde quer que eu esteja)
Eu tentei todos os truques.
Para trazer um pouco de alegria à minha vida. (existe isso?)
Olho por olho, dente por dente.
É esse o lema que devemos acreditar?
Minha alma agora está desgastada.
Não consigo mais tentar.

Vejo lágrimas de alegria nos olhos de um homem.
Ele foi o último dos frios na guerra.
Ele se lembra como se fosse ontem.
Quando viu a bandeira branca.
Não precisava mais engolir a maldade.
Quando chegou a hora de deixar o velho.
Descendo para o descanso.
Ele contou uma dica valiosa.
Nunca enterre suas memórias.
Nunca se deve desistir.
Essa é a sua chave para um mundo melhor.

Vivi minha vida como um cego.
E não me importei com o destino que eu mesmo causei.
No escuro, procurei o caminho para a luz.
E não percebi que o problema estava em mim.
Dia após dia, comecei a acreditar em mim novamente.
E a admitir meus próprios erros.
Minha alma finalmente se livrou do fardo.
E está pronta para uma nova luta.

Vejo lágrimas de alegria nos olhos de um homem.
Ele foi o último dos frios na guerra.
Ele se lembra como se fosse ontem.
Quando viu a bandeira branca.
Não precisava mais engolir a maldade.
Quando chegou a hora de deixar o velho.
Descendo para o descanso.
Ele contou uma dica valiosa.
Nunca enterre suas memórias.
Nunca se deve desistir.
Essa é a sua chave para um mundo melhor.

Vejo lágrimas de alegria nos olhos de um homem.
Ele foi o último dos frios na guerra.
Ele se lembra como se fosse ontem.
Quando viu a bandeira branca.
Não precisava mais engolir a maldade.
Quando chegou a hora de deixar o velho.
Descendo para o descanso.
Ele contou uma dica valiosa.
Nunca enterre suas memórias.
Nunca se deve desistir.
Essa é a sua chave para um mundo melhor.

Composição: