Hautajaisyö
Näinä vuoden harmaina hetkinä
Tunnen oloni entiseksi
Kuin joskus mielessäni takaa vuosien
Takaa tuhannen syksyn ja talven
Ja yhä sama lohduton
Talvitaivas on ylläni
Yhä tunnen hengityksen
Vanhan metsän havinan
Ihmislihan syövereissä
Kytee ikuinen ahdistus
Ja missä en ole yksin
Missä hengittää ihminen
On kaikki saastunut
Kaikki palanut
Jumalan rakkaudesta
Ainoaan äpäräpoikaansa
Kylmä talventuuli hyytää
Veren kristittyjen suonissa
Ja pelko jäytää syvemmällä
Ihmislihan suojissa
Ja pian on hautajaisyö
Vanhan ja verisen tavan noituma
Niin hekin saavat tietää
Tuntea muistoni julman loiston
Hautajaisyö
Nestes momentos cinzentos do ano
Sinto-me como antes
Como se, em minha mente, atravessasse anos
Mil outonos e invernos
E ainda o mesmo céu invernal
Implacável, paira acima de mim
Ainda sinto a respiração
O murmúrio da antiga floresta
Nas profundezas da carne humana
Arde a angústia eterna
E onde não estou sozinho
Onde um humano respira
Tudo está contaminado
Tudo queimado
Pelo amor de Deus
Seu único filho bastardo
O vento frio do inverno congela
O sangue nas veias dos cristãos
E o medo rói mais fundo
Nos abrigos da carne humana
E logo será a noite do funeral
Maldita tradição antiga e sangrenta
Assim, eles também virão a saber
Sentir a crueldade brilhante de minhas memórias