Tyydyn Kohtaloon
kun leikkikaluna itselläin oli puupala vain.
Kun mieheksi mä vartuin, ja elatuksen hain,
sieltä mistä vain sain työtä itsellein,
niin usein ajattelin tuota poikaa naapurin,
kuinka helpolla sentään saikaan leivän itselleen.
Erään kerran kuulin sairauden murtaneen
voimat pojan naapurin, sai haavan sydämeen.
Kun puuttui rakkaus, sai vallan sairaus
ei rahallakaan voinut saada rauhaa itselleen.
Tuo raha rikkautta ja valtaa, kunniaa.
Eihän silti kaikkea rahallakaan saa,
vaan samaan paikkaan viimein vie tiemme multaan vaan,
siksi en mä itke, vaan tyydyn kohtaloon
Aceito Meu Destino
quando eu tinha só um pedaço de madeira como brinquedo.
Quando cresci e fui atrás de um jeito de me sustentar,
de onde eu conseguisse trabalho pra mim mesmo,
frequentemente pensava naquele garoto do vizinho,
como ele conseguia se virar e ter o pão dele.
Certa vez ouvi que a doença tinha derrubado
as forças do garoto vizinho, ele levou um golpe no coração.
Quando faltou amor, a doença tomou conta,
e nem com dinheiro se conseguia ter paz pra si.
Aquela grana traz riqueza, poder, e fama.
Mas não dá pra comprar tudo com dinheiro,
e no final, todos nós vamos pro mesmo lugar,
por isso eu não choro, só aceito meu destino.