Luen
Kaupunki pimenee,
tyhjyys raiskaa harkiten
ympärillä arkihuoneen.
Jossain kaukaisessa
pimeyden helmassa,
sulottaren ruumiissa
nyt sädekehä palaa
Luen,
olen yksin ja luen
Ilman sua oon kuin tuhkaa,
leijailen ja ajan tuhlaan,
itseäni uhmaan.
Luen,
olen yksin ja luen.
Ilman sua oon kuin tuhkaa,
leijailen ja ajan tuhlaan,
itseäni uhmaan.
Sä kirjoitit kirjeen
salaa kaikilta muilta.
Avasit tunteiden tulvan ja vannoit
totuuden silmien sineen.
Vapaus ja ylpeyden vankeus
vaivaa vastaanottajaa.
Aika kuluu ja sen henki
janoaa rakastajaa.
Luen,
olen yksin ja luen
Ilman sua oon kuin tuhkaa,
leijailen ja ajan tuhlaan,
itseäni uhmaan.
Luen,
olen yksin ja luen.
Ilman sua oon kuin tuhkaa,
leijailen ja ajan tuhlaan,
itseäni uhmaan.
Leio
A cidade escurece,
a solidão devora com calma
em volta da sala comum.
Em algum lugar distante
no seio da escuridão,
no corpo da deusa
agora a auréola brilha.
Leio,
estou sozinho e leio.
Sem você sou como cinzas,
flutuo e perco tempo,
me desafiando.
Leio,
estou sozinho e leio.
Sem você sou como cinzas,
flutuo e perco tempo,
me desafiando.
Você escreveu uma carta
escondido de todos os outros.
Abriu a enxurrada de sentimentos e jurou
a verdade nos olhos azuis.
A liberdade e a prisão do orgulho
atormentam quem recebe.
O tempo passa e seu espírito
anseia por um amante.
Leio,
estou sozinho e leio.
Sem você sou como cinzas,
flutuo e perco tempo,
me desafiando.
Leio,
estou sozinho e leio.
Sem você sou como cinzas,
flutuo e perco tempo,
me desafiando.