Päivänsäde Ja Menninkäinen
Aurinko kun päätti retken
siskoistaan jäi jälkeen hetken,
päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo metsään hiipi,
päivänsäde kultasiipi
aikoi juuri lentää eestä sen.
Kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan,
se juuri oli noussut luolastaan.
Kas menninkäinen ennen päivänlaskua ei voi
milloinkaan elää päällä maan.
Katselivat toisiansa,
menninkäinen rinnassansa
tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi: "Poltat silmiäni,
mutt' en ole eläissäni nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa, vaikka loisteesi mut sokeaksi saa
- on pimeässä helppo vaeltaa.
Käy kanssani niin kotiluolaan näytän sulle tien
- ja sinut armaakseni vien."
Säde vastas: "Peikkokulta,
pimeys vie hengen multa
enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä,
jos en kohta valoon lennä,
niin en hetkeäkään elää saa!"
Joo, niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin
kun menninkäinen yksin tallustaa,
hän miettii, miksi toinen täällä valonlapsi on
ja toinen yötä rakastaa.
Raio de Sol e o Duende
Quando o sol decidiu a jornada
ficou um tempinho pra trás das irmãs,
último raio de sol.
A penumbra já se esgueirava pela floresta,
raio de sol com asas douradas
estava prestes a voar pra longe.
Quando viu o duende pequeno vindo na direção,
ele tinha acabado de sair da sua caverna.
Pois o duende, antes do pôr do sol, não pode
jamais viver em cima da terra.
Se olhavam nos olhos,
o duende em seu peito
sentia uma estranha chama.
Disse: "Você ofusca meus olhos,
mas nunca vi nada tão lindo na vida!
Não importa se seu brilho me deixa cego
- é fácil andar na escuridão.
Venha comigo, eu te mostro o caminho pra minha caverna
- e te levo como meu amor."
O raio respondeu: "Oh, duende querido,
a escuridão tira minha vida
e não desejo a morte.
Preciso ir embora agora,
se não voar para a luz logo,
não vou conseguir viver nem um instante!"
Sim, assim partiu o lindo raio de sol, mas ainda assim
quando o duende caminha sozinho,
pensa por que um é filho da luz
e o outro ama a noite.