Päivänsäde ja menninkäinen
Aurinko kun päätti retken,
Siskoistaan jäi jälkeen hetken
Päivänsäde viimeinen.
Hämärä jo maille hiipi;
Päivänsäde kultasiipi
Aikoi juuri lentää eestä sen,
Vaan menninkäisen pienen näki vastaan tulevan;
Se juuri oli noussut luolastaan.
Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi
Milloinkaan elää päällä maan
He katselivat toisiansa -
Menninkäinen rinnassansa
Tunsi kummaa leiskuntaa.
Sanoi: "Poltat silmiäni,
Mutten ole eläissäni
Nähnyt mitään yhtä ihanaa!
Ei haittaa, vaikka loisteesi mun sokeaksi saa -
On pimeässä helppo vaeltaa.
Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sulle tien - ja sinut armaakseni vien!"
Mut säde vastas: "Peikko kulta,
Pimeys vie hengen multa,
Enkä toivo kuolemaa.
Pois mun täytyy heti mennä;
Ellen kohta valoon lennä,
Niin en hetkeäkään elää saa!"
Joo niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin,
Kun menninkäinen yksin vaeltaa,
Hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on
Ja toinen yötä rakastaa.
Raio de Sol e o Duende
Quando o sol decidiu partir,
As irmãs ficaram pra trás por um instante,
O último raio de sol.
A penumbra já se aproximava;
O raio de sol com asas douradas
Estava prestes a voar pra longe,
Mas avistou um pequeno duende vindo em sua direção;
Ele acabara de sair de sua toca.
Veja, o duende não pode viver
Em cima da terra antes do pôr do sol.
Eles se olharam -
O duende em seu peito
Sentiu uma estranha chama.
Disse: "Você ofusca meus olhos,
Mas nunca vi em toda a minha vida
Nada tão maravilhoso!
Não importa se seu brilho me deixa cego -
É fácil andar na escuridão.
Venha comigo, eu te mostro o caminho pra minha toca - e te levo como meu amor!"
Mas o raio respondeu: "Oh, criatura,
A escuridão tira a vida de mim,
E não desejo a morte.
Preciso ir embora agora;
Se não voar para a luz logo,
Não poderei viver nem mais um instante!"
Sim, assim partiu o lindo raio de sol, mas ainda assim,
Quando o duende caminha sozinho,
Ele se pergunta por que o outro é filho da luz
E ele ama a noite.