395px

Santo Nynny II

Absoluuttinen Nollapiste

Pyhä Nynny II

Uskon johonkin minua pienemmän olemassaoloon ja muistelen,
Että alussa pyyteetön tila kuuluu rakkauteen.
Muovasin alkuaineista Maan ääret
Ja ihmisen laatimaan niistä kartan,
Jonka taitoskohtiin sodat valmistin.

Että itsestäni tein niin tarpeellisen - onko se julmaa?
Ja asetin lait,
Joita rikkoen ihminen saa huvituksen.
Olen yksinäinen taruolento.
Olemassaoloni riippuu sinusta, ihminen.

refrain:
Pyhä Nynny antaa merkin tai hämää.
Pyhä Nynny tosikko on - tai tulkinnat sietää.
Sen nimi on muuttunut
Juuri, kun luulin selvittäneeni sen.

refrain2:
Pyhä Nynny hankeen oksia pistää.
Pyhä Nynny orpouden ajatuksia rakastaa
Ja leikkii, että hän palelee jatkuvasti.

Istutin tiedon ihmiseen, että hän on lauman jäsen,
Ja johdettuna lauma on järjestäytymään kykenevä.
Saatoin luulon ihmiseen,
Että minkä hän juuri unohti,
On erityisen merkityksellistä.

Ja kun on säädetty niin,
Se on vain inhimillistä,
Jos opetuslapsetkin turtuu ihmeisiin.
Pappi on henkilö, joka ei kuuntele, mitä toinen sanoo.
Minä kyllä tähdensin,
Että "Kuuntele."

refrain

refrain2

Santo Nynny II

Acredito em algo menor que eu, e me lembro,
Que no começo, um estado desinteressado pertence ao amor.
Modelei a partir dos elementos as fronteiras da Terra
E um mapa feito pelo homem,
Cujo ponto de interseção preparei para guerras.

Que eu mesmo me fiz tão necessário - é cruel isso?
E estabeleci leis,
Que ao serem quebradas, o homem encontra diversão.
Sou uma criatura solitária de conto.
Minha existência depende de você, humano.

refrão:
Santo Nynny dá um sinal ou engana.
Santo Nynny é sério - ou suporta as interpretações.
Seu nome mudou
Justo quando pensei que tinha entendido.

refrão2:
Santo Nynny enfia galhos na neve.
Santo Nynny ama os pensamentos de solidão
E finge que está sempre com frio.

Plantei o conhecimento no homem, que ele é parte de um rebanho,
E guiado, o rebanho é capaz de se organizar.
Fiz o homem acreditar,
Que o que ele acabou de esquecer,
É especialmente significativo.

E quando está estabelecido assim,
É apenas humano,
Se até os discípulos se tornam insensíveis aos milagres.
O padre é a pessoa que não escuta o que o outro diz.
Eu realmente destaquei,
Que "Escute."

refrão

refrão2

Composição: