Minerva
mä rakastin
sua, mutta ääneen
sanomaan
sitä ehtinyt en milloinkaan
viisitoista vuotta
mä sisälleni suotta
sain tunteitani tallettaa
nyt etsin tilaisuutta
joka katkeruutta
voisi väliltämme poistaa
mä syleilin
maailmaa, mut en sua
koskettaa
osannut kai silloinkaan
liikaa etäisyyttä
välillemme syyttä
aika hiljaa nakertaa
tätä itsekkyyttä,
kypsymättömyyttä
tahtoisi en enää toistaa
sua rakastan
ehkä vieläkin, ja
jos oikean
reitin sinuun löytäisin
enää yhtään vuotta
antaisi en suotta
sun pimeässä odottaa
tutkimaton on se tie
joka meidät valoon vie
ja viimein aurinkomme loistaa
Minerva
Eu amei
você, mas nunca consegui
dizer isso em voz alta
nenhuma vez na vida
quinze anos
eu guardei em mim à toa
minhas emoções, eu acumulei
agora busco uma chance
que possa tirar a amargura
entre nós dois
Eu abracei
o mundo, mas não você
não consegui
fazer isso naquela hora
muita distância
entre nós sem razão
o tempo vai devagar
correndo essa egoísmo,
essa imaturidade
não quero mais repetir
Eu te amo
talvez ainda, e
se eu encontrar
o caminho certo até você
não daria mais um ano
sem razão
para você esperar na escuridão
o caminho é desconhecido
que nos leva à luz
e finalmente nosso sol brilha