Vaikerrus D-Mollissa
Oli yö syksyinen
sinussa tyhjyys tuskallinen
ovelles onnistui rämpimään,
päästit luoksesi lämpimään
Hieno yö, helvetin hieno yö
Olit ollut aiemmin
vain joku jota tapailin,
en pelleillyt
enää en kyennyt
muuhun kuin itkemään
ja entisen ylpeyden pois kitkemään
Autoit,
minulle rauhan laitoit
pikkuhiljaa kuukausien
kuluessa pois talvisten
Kertoisit, mitä löysit
minusta silloin, tiedä en
Kuitenkin minulle annoit,
jotakin kun palaset yhteen kannoit
Tuli kevät ja tullessan toi sen
elämääsi, jonkun toisen
Oli teiltä pois useasti,
ohitseni katsoit kaipaavasti
Se vaikeaa, on kertoa mahdoton
keräsi vehkeet ja kävelin pois
ovesta ulos ja taas tyhjyyteen
Jos sielu siivet sais,
merelle kaartais,
alas taivaalta sukeltais
Läpi pinnan, alas,
alas pohjaan saakka
Synkän verhon, välissä nään,
minun ja mun elämän
Sanasi sattuvat, mieltäni raastaa
mielessä kuvat pelkää saastaa
Takaisin jos ottaisit,
mitään et näistä silmistä tuntisi
mitään et löytäisi,
tämä kirje on viimeinen
Desvio em Ré Menor
Era uma noite de outono
em você havia um vazio doloroso
na sua porta consegui me arrastar,
você me deixou entrar no calor
Noite linda, noite do caralho
Você já foi antes
só alguém que eu estava pegando,
eu não brinquei
não consegui mais
fazer nada além de chorar
e arrancar a antiga orgulho de mim
Você me ajudou,
me trouxe a paz
pouco a pouco, com os meses
indo embora do inverno
Você diria o que encontrou
em mim naquela época, não sei
Ainda assim você me deu,
algo quando as peças você juntou
Veio a primavera e ao chegar trouxe
vida para você, alguém novo
Você estava longe muitas vezes,
me olhava com saudade
É difícil, é impossível contar
peguei minhas coisas e saí
pela porta e de novo para o vazio
Se a alma pudesse ter asas,
voaria para o mar,
smergindo do céu
Através da superfície, para baixo,
para o fundo
Vejo um véu sombrio,
entre mim e minha vida
Suas palavras machucam, dilaceram minha mente
imagens na cabeça têm medo de sujar
Se você voltasse,
nada desses olhos você sentiria
nada você encontraria,
esta carta é a última