Merkuriana
Haudanhämärästä kuivaan pimeyteen
Öiseen vapinaan ja mustaan horrokseen
Vaivun tuntemusten tuomaan humalaan
Juovun kylmyyden ja syksyn tulemaan
vanhan kivisillan, tumman veden virtaavan
Puisen laiturin ja muistomerkin uhkaavan
Silmät suljettuina näen taakse päivien
Hetkiin joista löysin katseen tähtien
Merkuriuksen veri virtaa
Vuotaa yli maljani (ja)
Sinetöi sen sydämeeni
Huulilleni voitelee
Merkuriuksen rytmi tempa
Syke saattaa tajuni (ja)
Asettaa sen kämmenellesi
Hengityksen viettelee
Merkuriana...
Kivi allani saa ihmispainon taakakseen
Öinen äskel kaikuu hiljaa huomiseen
Jokin on nyt toisin, tunnen, tiedän sen
Ikä painaa luihin teot ihmisen
Kuulen sateen ropinan ja kello raksuttaa
Harmaan arjen airut aamun kirjoittaa
Syksyn sävel pitää kiinni mollistaan
Merkuriana virvoittaa sielun unestaan
Merkuriana
Da penumbra seca à escuridão fria
Na vibração da noite e no sono profundo
Me perco na embriaguez das sensações
Me embriago com o frio e a chegada do outono
Na velha ponte de pedra, a água escura flui
No cais de madeira e no monumento ameaçador
Com os olhos fechados, vejo o passado dos dias
Momentos em que encontrei o olhar das estrelas
O sangue de Mercúrio flui
Transborda meu cálice (e)
Selando em meu coração
Unge meus lábios
O ritmo de Mercúrio arrasta
O pulso leva minha consciência (e)
Coloca na sua palma
A respiração seduz
Merkuriana...
A pedra sob mim suporta o peso humano
O eco da noite ressoa suavemente até o amanhã
Algo agora é diferente, sinto, sei disso
A idade pesa nos ossos das ações humanas
Ouço a chuva tamborilar e o relógio tic-tac
O arauto da rotina cinza escreve a manhã
A melodia do outono se agarra ao seu tom menor
Merkuriana reanima a alma do seu sono