Synkän Muiston Äärellä
Sieraimiini tulvii pyhän veren löyhkä,
hiekasta kuunharmaasta on tullut
tummempaa
nyt yössä...
Mustaa
Syysaamun auringon noustessa jälleen
kirpeän pakkasen ratsailla,
hengitykseni huuruaa silmissäni...
Tuuli vaikeroi - selkääni takoo,
hiekka rannalla paljastuu
syvänpunaiseen värjäytyneenä.
Ikuisesti, luulen, monien muistiin
jää tämä aamu vainoamaan..
Ruumisröykkiöt kasvavat kuolleista
ristin ja poikien Isänmaan...
Ikuisesti, luulen, monien mielissä
viha sumentaa ajatuksen
mutta Sotamme on viisaudesta
päätös veljiemme puolesta.
Taistelkaa puolesta synnyinmaan,
äitienne kodin ja turvan takeeksi.
Pappi, pastori tai piispa mikälie,
ristiinnaulitkaa omaan kirkkoonsa!
Luovuttamaan ei pidä meidän,
loppuun asti vie vain yksi tie!
Julistamme sodan vastaan kirkkoa, loppuun asti vie vain yksi tie!
Kun avuton piispantytär on ensin
raiskattu,
ja vaikka viimeiset häpäisivätkin
veristä ruumista,
hänen sätkivän ruumiinsa osia
syötetään...
Isälleen...
vasta sitten piispa hirtetään
rakkaaseen pihakoivuunsa...
Tie vie kohti julmuutta,
synkän muiston äärellä.
À Beira da Memória Sombria
Um cheiro de sangue sagrado invade minhas narinas,
há areia cinza da lua que se tornou
mais escura
agora à noite...
Preto
Quando o sol da manhã de outono se levanta novamente
nas rédeas do frio cortante,
minha respiração embaça nos meus olhos...
O vento geme - bate nas minhas costas,
a areia na praia se revela
tingida de um vermelho profundo.
Para sempre, eu acho, na memória de muitos
essa manhã ficará assombrando...
Montes de corpos crescem dos mortos
da cruz e da pátria dos meninos...
Para sempre, eu acho, nas mentes de muitos
a raiva turva o pensamento
mas nossa guerra é uma decisão
em nome de nossos irmãos.
Lutem pela terra natal,
em nome do lar e da proteção de suas mães.
Padre, pastor ou bispo, seja lá o que for,
crucifiquem-no em sua própria igreja!
Não devemos nos render,
só existe um caminho até o fim!
Declaramos guerra contra a igreja, só existe um caminho até o fim!
Quando a impotente filha do bispo for primeiro
estuprada,
e mesmo que os últimos a desonrem
o corpo ensanguentado,
as partes de seu corpo contorcido
são alimentadas...
Para seu pai...
só então o bispo será enforcado
na sua querida bétula do quintal...
O caminho leva à crueldade,
a beira da memória sombria.