Kaupunkilapset
Mä nään sen kaiken, istun metrossa hiljaa
Pikkulapset juoksee vaunun päästä päähän kilpaa
Vilpitön riemu, jota harvoin näkee muissa
Leikki jatkuu latvaan asti, oksat kasvaa puissa
Murrosikäset vaununperällä kiroillaan
Kuori niin pirun kova, mut sisin häpee vaan vikojaan
Leijonat taulassa, keski-ikäsii sikoja
Juoppojen tylyt kommentit saa vanhuksetkin hikoomaan
Sörkän kohalt pari nistiä saapuu, toinen turvautuu tolppiin
Ja toinen turvalleen kaatuu.
Vanhempi nainen huutaa "Ylistäkää Jeesusta!"
Joku vastaa "Vitut, kirkko vikat sentit vie sulta."
Nuori maahanmuuttaja istuutuu vierustaan
kaivaa taskusta osotteen, sijaintia tiedustaa
Tunneli loppuu, ja vauhti hiljenee
Nousen ylös, kun pimeydestä pysäkki ilmenee
Mä synnyin, mä kasvoin tän keskellä
Niin kaunista, niin kaunista
Ja nyt on kaikki kiinni täs hetkessä
Aurinkomme nousee pitkänsillan rannassa
Torit herää henkiin, mul on koko stadi vastassa
Jokaiset puut, puskat ja pensaat,
talot, seinät, Valot, köyhät ja kersat,
Sporat, metrikset, kellon alta mantalle,
Kluuvista kamppiin ja Mannerheimin patsaalle.
Helsinki, nimi pelkästään muusana
Kosketa mun taivasta, rakkaus meil on suuntana
Kesäyönä himaan kävellessä näkee kaiken,
tän kauneuden, tunnelman ja katukuva-taiteen
Hienosto perheen sekaan huittien ja hatsien
Täs on sulle pala totuut kaupunkilapsien
Mä synnyin, mä kasvoin tän keskellä
Niin kaunista, niin kaunista
Ja nyt on kaikki kiinni täs hetkessä
Keskellä tätä kaupunkii pelleilin nuorena vuosii
Mä huusin aamuin näille kaduille "Hyvää huomenta Suomi!"
Ilman huolii löysin alkuni askelman, mä synnyin kaupunkiin
ja elän kaupunkilapsena. Kaupunkimaisemat muistuttaa niist
hetkistä pihoil, oli leikkii ja iloo, nyt ne elää teksteinä pihois
Pitäis kai viel huudella kaduille aamusin, nyt otat polkupyöräs
ja poljet vittuun tästä kaupungist. Nykyään ei tajuu mihin on kykenevä
aamuruuhkas säkin oot valmis heittämään pyyhkeen kehään.
Mut eipä seinät ympärillä käy ahdistaa stadissa.
Mä synnyin, mä kasvoin tän keskellä
Niin kaunista, niin kaunista
Ja nyt on kaikki kiinni täs hetkessä
Ullanlinnan vanhat kotikulmat ei hävii mielestä ajan kaa
Muistan kaikki kasvot naapureista lehdenjakajaan
Jäi seittemän vuoden jälet sinne näistä kengistä
Asun vieläki stadis, mut se siitä sporanpenkistä
Jäi taakse ne rakkaat talot ja porttikongit,
sporapysäkit, isot kirkot ja tornit.
Nää talot maalaa muistoja seinämiin
mikään ei peitä niit, mihinkään ne ei hävii
Autoi, dösii, raitiovaunuja,
Ihmisii, eläimii, itkuja, naurua
Sopivan vilkasta ja tapaturma altista
Stadissa, oma koti kullan kallis.
Mä synnyin, mä kasvoin tän keskellä
Niin kaunista, niin kaunista
Ja nyt on kaikki kiinni täs hetkessä
Crianças da Cidade
Eu vejo tudo isso, sentado quieto no metrô
As crianças correm de um lado pro outro, em competição
Uma alegria sincera, que raramente se vê em outros lugares
A brincadeira continua até o topo, os galhos crescem nas árvores
Os adolescentes na parte de trás do vagão xingando
A casca é tão dura, mas por dentro só se envergonham de suas falhas
Leões na parede, os de meia-idade são uns porcos
Os comentários pesados dos bêbados fazem até os velhos suarem
Do lado de Sörkka, chegam dois viciados, um se apoia nos postes
E o outro cai de cara no chão.
Uma mulher mais velha grita "Louvem a Jesus!"
Alguém responde "Que se dane, a igreja leva até o último centavo de você."
Um jovem imigrante se senta ao meu lado
Tira do bolso um endereço, perguntando onde fica
O túnel acaba, e a velocidade diminui
Eu me levanto, quando a escuridão revela a parada
Eu nasci, eu cresci no meio disso
Tão bonito, tão bonito
E agora tudo depende deste momento
Nosso sol nasce na beira da ponte longa
As praças ganham vida, toda a cidade me espera
Cada árvore, arbusto e planta,
casas, paredes, luzes, pobres e crianças,
Trens, metrôs, debaixo do relógio até a manta,
De Kluuvi até Kamppi e ao monumento Mannerheim.
Helsinque, só o nome é música
Toque meu céu, o amor é nossa direção
Em uma noite de verão, ao voltar pra casa, vejo tudo,
essa beleza, atmosfera e arte de rua
Entre as famílias ricas e os chapéus
Aqui está um pedaço da verdade das crianças da cidade
Eu nasci, eu cresci no meio disso
Tão bonito, tão bonito
E agora tudo depende deste momento
No meio dessa cidade, eu brinquei quando era jovem
Eu gritava de manhã nessas ruas "Bom dia, Finlândia!"
Sem preocupações, encontrei meu começo, eu nasci na cidade
E vivo como uma criança da cidade. As paisagens urbanas me lembram
Aqueles momentos nos pátios, era brincadeira e alegria, agora vivem em letras nos pátios
Deveria gritar de novo nas ruas de manhã, agora você pega sua bike
E pedala pra longe dessa cidade. Hoje em dia não se sabe até onde se pode ir
Na hora do rush, você também está pronto pra jogar a toalha.
Mas as paredes ao redor não me sufocam na cidade.
Eu nasci, eu cresci no meio disso
Tão bonito, tão bonito
E agora tudo depende deste momento
Os velhos bairros de Ullanlinna não desaparecem da memória com o tempo
Lembro de todos os rostos, dos vizinhos ao entregador de jornais
Sete anos deixaram marcas nesses sapatos
Ainda moro na cidade, mas isso é sobre o banco do trem
Ficaram pra trás aquelas casas queridas e os portões,
paradas de trem, grandes igrejas e torres.
Essas casas pintam memórias nas paredes
Nada pode cobri-las, elas não desaparecem
Carros, ônibus, bondes,
Pessoas, animais, choros, risadas
A cidade é agitada e cheia de acidentes
Na cidade, meu lar, tão precioso.
Eu nasci, eu cresci no meio disso
Tão bonito, tão bonito
E agora tudo depende deste momento.