Sodan Silpoma Mieli
Varon jokaista vastaantulijaa.
Epäilen kaikkia ja he minua.
Näen vihollisia jokapuolella,
kassajonossa, kulman takana.
Mennessäni nukkumaan, lukitsen minä ovet.
Kurkistan ikkunasta kaiken varalta.
Pidän asetta tyynyn alla
ladattuna, vieraan varalta.
Kannan kotiin taas kasan lääkkeitä,
jotka määräsI se kiero lääkäri.
Niitä ota en, heitän roskikseen,
vain turruttavat vaistot sekä pään.
Vain kaksi luotia, niinkuin silloinkin,
kun maattiin haudassa.
Toinen hänelle, ja toinen minulle
en tunne armoa.
Minulle kadulla lapset ilkkuvat,
tuo hullu rampa taas väijyy haamuja.
Jalan korjaisin jos vain viitsisin,
ei mieltä silvottua tiede pelasta.
Mennessäni nukkumaan, lukitsen minä ovet.
Kurkistan ikkunasta kaiken varalta.
Pidän asetta tyynyn alla
ladattuna, vieraan varalta.
Vain kaksi luotia, niinkuin silloinkin,
kun maattiin haudassa.
Toinen hänelle, ja toinen minulle
en tunne armoa.
A Mente do Silêncio
Homem que encontra todo mundo.
Desconfio de todos e eles de mim.
Vejo inimigos por toda parte,
na fila do caixa, atrás da esquina.
Quando vou dormir, tranco as portas.
Espeço pela janela, só por precaução.
Mantenho uma arma debaixo do travesseiro
carregada, para o caso de um estranho.
Levo pra casa mais um monte de remédios,
que aquele médico safado receitou.
Não vou tomar, jogo tudo fora,
só entorpecem os instintos e a mente.
Apenas duas balas, como naquela vez,
quando estávamos deitados na cova.
Uma pra ele, e outra pra mim
não sinto compaixão.
Na rua, as crianças zombam de mim,
esse louco manco está de olho em fantasmas.
Eu consertaria a perna se quisesse,
mas a ciência não salva uma mente mutilada.
Quando vou dormir, tranco as portas.
Espeço pela janela, só por precaução.
Mantenho uma arma debaixo do travesseiro
carregada, para o caso de um estranho.
Apenas duas balas, como naquela vez,
quando estávamos deitados na cova.
Uma pra ele, e outra pra mim
não sinto compaixão.