Kuolleiden Maa
Katson pohjaan joen sulaneen
Vesi taittaa valon himmenneen
Katson itseeni, katson sairauteen
Itseni kaikesta vapautan
Niin kylmä maa jolla makaan
Tunnen sen liikkeen jokaisen
Yhteen hetkeen mahtuu elämä
Ajatukset virtaavat veden matkassa
Niin lämmin utuinen ilma
Kaukana aurinko silmältä piilossa
Maailman suljen nyrkkiini veriseen
Itseni kaikesta vapautan
Hetken kai luulin olleeni muualla
Turvassa jumalten kostolta
Missä kohdin kuljimme harhaan?
Ei kukaan täällä voi sitä kertoa
Varjona kuljen kuolleiden maassa
Näen kaikki ympäriltä kuolleina
Joskus kai synnyin uuteen maailmaan
En tiennyt sen päättyvän näin
Kynnyksellä uuden uljaan ajan
Yhä mietin miten tänne päädyin
Kuinka loppumme sai alkunsa
Kuka siitä oli vastuussa
En nähnyt suurta petoa
En kuullut lopun pasuunoita
Kukaan ei tuhonnut aurinkoa
Vain ihminen kylvi tulta
Aikamme päättyi suruun ja ruttoon
Veli veljeltään elämän niitti
Missä kohdin kuljimme harhaan?
Jäi kaikille jaettavaksi kuolleiden maa
Olen siellä mistä kaikki alkaa uudelleen
Missä valo ei värejä näytä
Kaikkialle levittäytyy tasainen niitty
Vain taivas ylläni vaalenee
Käy rauhaisena vierelläni tuuli
Itse silmäni suljen ja itken
Tänne jään, kaipuuta vailla
Rikotun henkeni veden virtaan annan
Olen siellä mistä kaikki alkaa uudelleen
Tyhjänä näyttäytyy ikuisuus ja aukenee
Kuolleille kuolleiden maa
Terra dos Mortos
Olho para o fundo do rio derretido
A água distorce a luz apagada
Olho para mim, olho para a doença
Me liberto de tudo isso
Tão fria a terra onde estou deitado
Sinto cada movimento dela
Em um único momento cabe a vida
Os pensamentos fluem na correnteza da água
Um ar tão quente e nebuloso
Lá longe o sol se esconde dos olhos
Fecho o mundo em meu punho ensanguentado
Me liberto de tudo isso
Por um momento achei que estava em outro lugar
Seguro da vingança dos deuses
Onde erramos o caminho?
Ninguém aqui pode contar isso
Como uma sombra ando na terra dos mortos
Vejo todos ao meu redor mortos
Às vezes acho que renasci em um novo mundo
Não sabia que terminaria assim
Na soleira de uma nova era gloriosa
Ainda me pergunto como cheguei aqui
Como nosso fim teve início
Quem foi o responsável por isso
Não vi a grande besta
Não ouvi as trombetas do fim
Ninguém destruiu o sol
Apenas o homem semeou o fogo
Nosso tempo terminou em tristeza e peste
Irmão colheu a vida do próprio irmão
Onde erramos o caminho?
Ficou para todos a terra dos mortos
Estou lá de onde tudo começa de novo
Onde a luz não mostra cores
Por toda parte se espalha um campo plano
Apenas o céu acima de mim se clareia
O vento passa calmo ao meu lado
Fecho meus olhos e choro
Aqui fico, sem saudade
Dou minha alma quebrada ao fluxo da água
Estou lá de onde tudo começa de novo
A eternidade se mostra vazia e se abre
Para os mortos, a terra dos mortos
Composição: Henri Sorvali / Marko Tarvonen / Ville Sorvali