Se vaikenee joka pelkää
Painaako niskaa
Heitä pois nöyryys turha
Jos tiedät liikaa
on hiljaisuuskin murha
Idiootit aina iloitsee
väsymättä mässäilee
Sidettään jos silmien eestä raottaa
se fiilistä häiritsee
Niin lauma toimii
kun läskit kaljut käskee
Karjaansa soimii
kun itse työtään ei tee
Alas maahan renki jo pokkaa
asemaansa varmistelee
Mitä haaviinsa hamuaakaan
kynsin hampain kii pitelee
Se vaikenee joka pelkää vastausta
ei kestä totuutta, jää vaille vapautta
Se vaikenee joka pelkää muiden mieltä
ja hiljeten väistää vain tyhmemmän tieltä
Kallista tahtoo
halvalla halpaa saa
Kuopastaan huitoo
sen kaivoi ahneudellaan
Sitten syyttää herrojen herraa
joka väärin laumaansa vei
Kun on itse laskenut alleen
miten niin muut tunnusta ei
Se vaikenee joka pelkää mieltä muiden
hukkuu myötävirran ruuhkan sekaan uiden
Vaienneet äänet
taistelu turha raukeaa
Auennein nyrkein katselen raakaa aukeaa
Polvilleen maahan ratsuni uljas kumartuu
Niin siis kaikki taipuu
ja viirit maahan vaipuu
Vielä aamu aukee
auringon kanssa nousee
Voittaja kulkee tuolla kanssa valtikan
kruunun, ja viitan kiihkeän taiston tahriman
Tuon viimeisen aamun airuen jälkeen
joukko huutaa:
"Milloin harha jatkuu! Mistä taivas alkaa
ja miksi kaikki loppuu?"
Voitto heille kuuluu
se tuhkan alle hiipuu
Nuotioiden ääreen aarteineen käy
vielä etsii
Ei näy mitään
Aquele que tem medo se cala
Pressiona a nuca
Jogue fora a humildade em vão
Se você sabe demais
Até o silêncio é um assassinato
Os idiotas sempre se alegram
Sem parar, se empanturram
Se a amarração dos olhos se abrir
Isso atrapalha a sensação
Assim a manada age
Quando os carecas gordos mandam
Repreendem seu rebanho
Quando não fazem seu próprio trabalho
O servo já se curva ao chão
Se certifica de sua posição
O que ele tenta agarrar
Segura com unhas e dentes
Aquele que tem medo se cala diante da resposta
Não suporta a verdade, fica sem liberdade
Aquele que tem medo do que os outros pensam
E silenciosamente desvia do caminho do mais burro
Quer o caro
Mas com barato se contenta
Do fundo do seu buraco
Ele se agita por causa da ganância
Depois culpa o senhor dos senhores
Que levou sua manada para o caminho errado
Quando ele mesmo se deixou levar
Como os outros não reconhecem isso
Aquele que tem medo do pensamento alheio
Afunda na correnteza, se perdendo na confusão
Vozes silenciadas
A luta inútil se esvai
Com punhos abertos, olho a brutalidade se revelar
Meu nobre cavalo se curva ao chão
Assim tudo se dobra
E as bandeiras caem
Ainda a manhã se abre
E o sol se levanta
O vencedor caminha lá com seu cetro
A coroa e a capa manchadas pela luta
Após a última manhã dos arautos
O grupo grita:
"Quando a ilusão continua! Onde o céu começa
E por que tudo acaba?"
A vitória lhes pertence
Ela se esconde sob as cinzas
Vai até as fogueiras com seus tesouros
Ainda busca
Não se vê nada