Tyhjä Patsas
Reissuiltani taas kotiin palaan.
Siellä minua odottaa ei kukaan.
Oven avaan hiljaisuuteen.
Yksinäisyys vastassa tyhjine kasvoineen.
Se kertoo tarinansa jonka oon kuullut jo ennenkin.
Ei oo jälleennäkemisen riemua.
On vain sama pitkä tyhjä hiljaisuus.
Se on aina täällä ilman sua.
Haaveeni pettävä todellisuus.
Aamiaisen tahtoisin kattaa kahdelle,
jonkun suudelmalla herättää.
Jos sen tekisin, niin kenelle,
sillä luonani ei ole ketään.
Ei oo jälleennäkemisen...
Ja taas mä meen ja jätän kaiken tyhjilleen.
Ainoa mikä huuliani hyväilee
on vain loppuunpalanut tupakannatsa joka tekee
minusta tyhjän patsaan.
Ei oo jälleennäkemisen...
Estátua Vazia
Reisando, volto pra casa de novo.
Lá não me espera ninguém.
Abro a porta pro silêncio.
A solidão me recebe com seu rosto vazio.
Ela conta sua história que já ouvi antes.
Não tem alegria de reencontro.
Só existe o mesmo longo silêncio vazio.
Ele tá sempre aqui sem você.
Meu sonho é uma realidade enganadora.
Queria preparar o café da manhã pra dois,
acordar alguém com um beijo.
Se eu fizesse isso, pra quem seria?
Pois não tem ninguém comigo.
Não tem alegria de reencontro...
E de novo eu vou e deixo tudo vazio.
A única coisa que toca meus lábios
é só a ponta de cigarro que já queimou,
que me transforma numa estátua vazia.
Não tem alegria de reencontro...