Kuolleet
Harmaa on talvinen taivas, värittömässä metsän laidassa.
Harmaa on reikäinen liha, harmaassa univormussaan.
Kokardi auringon haalistama.
Arvomerkit sateen kuluttamat.
Musta on saapas jalassa, mustaksi palaneessa lihassa.
Mustassa repaleisessa hylyssä, ässä alas ammuttu.
Silmät aukinaisiksi jääneet.
Kyyneleet kuoleman porteille.
Kuolleet eivät tarvitse syytä kostaa.
Kuolleet eivät enää koskaan valita.
Elon hengen kehosta pois nostaa.
Kohtalona kuolla maansa puolesta.
Valkoinen on lumipuku yössä, siluetti horisonttia vasten.
Valkoiset huulet jäätyneessä suussa, pää aseeseen nojaten.
Viimeinen vartioasema.
Viimeisenkin miehen menettänyt.
Punainen on veri hiuksissa, luodin lävistämässä päässä.
Punainen on reikä merkkinä, viimeisestä hengenvedosta.
Suu huutoon jähmettynyt.
Kapteeni joukon johdossa.
Kuolleet eivät tarvitse syytä kostaa.
Kuolleet eivät enää koskaan valita.
Elon hengen kehosta pois nostaa.
Kohtalona kuolla maansa puolesta.
Mortos
Cinza é o céu invernal, na borda da floresta sem cor.
Cinza é a carne cheia de buracos, em seu uniforme cinza.
A insígnia desbotada pelo sol.
As medalhas desgastadas pela chuva.
Preto é a bota no pé, na carne queimada de preto.
No destroço rasgado e escuro, um ás abatido.
Olhos que ficaram abertos.
Lágrimas nas portas da morte.
Os mortos não precisam de motivo para se vingar.
Os mortos nunca mais vão reclamar.
A alma da vida se levanta do corpo.
O destino é morrer pela sua terra.
Branco é o traje de neve à noite, silhueta contra o horizonte.
Lábios brancos na boca congelada, cabeça apoiada na arma.
Última posição de vigilância.
Perdeu até o último homem.
Vermelho é o sangue nos cabelos, na cabeça atravessada pela bala.
Vermelho é o buraco como marca, do último suspiro.
Boca paralisada em grito.
Capitão à frente do grupo.
Os mortos não precisam de motivo para se vingar.
Os mortos nunca mais vão reclamar.
A alma da vida se levanta do corpo.
O destino é morrer pela sua terra.