Turjan Tuulet, Hornan Henget
Saapui kansa auran suulle, poikki pohjan tiestä,
Saapui sata jousikättä, tuhat miekkamiestä,
Mutta taakse taistokentän päivän kukkulalle
Nousi suomen suuret noidat suurten puiden alle.
Päivä näin kun vuoteltihin, niin jo vieno ilta
Saattoi luokse lännen laivat taivon rantehilta,
Nousi ruotsi rantamalle, nousi rautarinnoin,
Läksi länsi taistelohon, länsi uskoninnoin.
Jop'on jouset jännittyi ja suihki sulkanuolet,
Päivä peittyi vasamoihin, yöhön pohjan puolet;
Lappi laaja katsomahan kaaloi tuota kummaa,
Turja kaikki kammostui jo talven yötä tummaa,
Iski mies jo miestä vasten, miekka vasten miekkaa,
Kalskui kalpa, raikui rauta, huuhtoi hurme hiekkaa;
Silloin valkes pohjan yö jo säilän säihkynnästä,
Revontulten roihun näki lappi etelästä.
Vaan ei miekoin, miehin yksin sotaa käyty siellä,
Käytiin sotaa sanalla ja miettehellä, miellä,
Taidon kalvat tahkottiin ja tiedon linnat luotiin,
Kansanhengen kaikki voimat taistelohon tuotiin.
Tuolta takaa taistokentän tammikummultansa
Lauloi suomen suuret noidat tenholaulujansa,
Lauloi pillat piilostaan ja turmat tuonelastaan,
Turjan tuulet, hornan henget vainolaista vastaan.
Mutta heitä vastapäätä loisti lännen valta,
Välkkyi suuri kultaristi vaahderkunnahalta.
Siellä helkkyi helmivyöt ja herran kuvat kulki -
Siellä munkit henrik piispan piirihinsä sulki.
Aina jatkui leikki julma, miesten leppä juoksi,
Rynnättihin, väistyttihin, vaihtui luode, vuoksi.
Harveta jo ruotsin joukot alkoi sieltä täältä -
Silloin nousi outo lieska päivävaaran päältä
Os Ventos de Turja, os Espíritos do Inferno
Chegou o povo à beira do campo, atravessando a estrada,
Chegaram cem arqueiros, mil guerreiros com espada,
Mas atrás do campo de batalha, na colina do dia
Ergam-se as grandes bruxas da Finlândia sob as grandes árvores.
Assim que o dia se arrastava, já vinha a brisa suave
Levando os barcos do ocidente pelos céus a navegar,
A Suécia subiu à costa, com armaduras de ferro,
O oeste partiu para a batalha, com fé e destemor.
Já as cordas dos arcos se tensionaram e as flechas voaram,
O dia se cobriu de lanças, a noite do norte se aproximava;
Lapônia vasta observava aquele estranho espetáculo,
Turja já se apavorava com a noite escura do inverno.
Um homem atacou outro, espada contra espada,
O clangor das lâminas ecoava, o sangue lavava a areia;
Então a noite do norte já brilhava com o brilho das lâminas,
As luzes do norte viam-se do sul.
Mas não foi apenas com espadas e homens que a guerra foi travada,
A guerra foi feita com palavras e pensamentos, com a mente,
As habilidades foram afiadas e os castelos do saber foram erguidos,
Todas as forças do espírito do povo foram trazidas para a batalha.
De lá, atrás do campo de batalha, da colina de carvalhos
Cantavam as grandes bruxas da Finlândia suas canções de encantamento,
Cantavam as flautas de seu esconderijo e as ruínas de seu submundo,
Os ventos de Turja, os espíritos do inferno contra os inimigos.
Mas diante deles brilhava o poder do ocidente,
Reluzia uma grande cruz de ouro do topo do bordo.
Ali cintilavam cintos de pérolas e imagens do Senhor passavam -
Ali os monges trancavam-se nos círculos do bispo Henrique.
A cruel brincadeira continuava, a fúria dos homens corria,
Atacávamos, recuávamos, mudava a sorte, a causa.
As tropas suecas já começavam a rarear de lá e de cá -
Então surgiu uma chama estranha do topo da montanha do dia.