Painajainen
Aukiolla hiljenee, hyytyy huudot pimeyteen
Tuppeen miekat vihdoinkin painuu
Jälkeen taiston ankaran on aika levon rauhaisan
Veljet vartioi, muut uinuu
Sydän hakkaa vieläkin
Miehet makaa jännittynein lihaksin
Vaikka leiri hiljenee ja uni tulee hiljalleen
Ei henget rauhaa saa
Piinaa, huutaa
Painajainen taiston tuoksinaan palaa
Riivaa, raapii
Painajainen haavat uudelleen avaa
Käy soturit uuteen hyökkäykseen, uudelleen ja uudelleen
Armeija vihollisen luovuta ei
Kaatuu veljet sivuilta, ei kukaan säästy kivuilta
Vääryys hallitsee miltei
Niin vangit näkyjen
Makaavat uneksien
Elävät kauhut tuskineen, iskevät miekan viholliseen
Hautaavat veljen kuolleen
Pesadelo
Na praça tudo se aquieta, os gritos se perdem na escuridão
As espadas finalmente se recolhem
Após a dura batalha, é hora de um descanso tranquilo
Irmãos vigiam, os outros dormem
O coração ainda bate forte
Os homens deitam com os músculos tensos
Embora o acampamento se silencie e o sono venha devagar
As almas não encontram paz
Aflige, grita
O pesadelo volta com o cheiro da batalha
Possui, arranha
O pesadelo reabre feridas
Os guerreiros avançam para um novo ataque, de novo e de novo
O exército inimigo não se rende
Irmãos caem dos lados, ninguém escapa da dor
A injustiça quase domina
Assim, os prisioneiros das visões
Deitam-se sonhando
Vivem horrores com suas dores, atingem o inimigo com a espada
Enterram o irmão caído