Taakka
Repun täyttää lohkareilla,
mietteillään joka ainoan loukon
miehen kouran kokoisilla
lehtolapsilla alakulon
katkeran kappaleen kerraallaan
hän keräilee
ja jokaisen mukaan saa mahtumaan
tuskin neuvoja kyselee
Selän päälle nostaa murheen,
kylmän kajon kulmilleen
vihan ottaa vyötäisilleen,
marssitahdin taivallukseen
käynyt on kaunaansa kuljettamaan
ja omastaan ei irti päästä
milloinkaan
Muistoissaan
on mielikuvaa monta
silmitöntä syyllisyyttä,
pahaa mieltä pohjatonta
petettyä ystävyyttä
minne ikinä ne kantaakaan,
hän luovuta ei aarteitaan
taakkaa kantaa harteillaan
kuin rakkaintaan
Kuollessaan
kuorman jättää hän lapsilleen
saavat kolmanteen ja neljänteen
sukupolveen taakan kantaakseen
koston kierrettä saa kuljettaa,
kuormasta uskonsa ammentaa
he eivät luovuta aarteitaan
taakkaa kantavat harteillaan
kuin rakkaintaan
Fardo
Repun tá cheio de pedras,
refletindo sobre cada canto
com as mãos de um homem
carregando filhos da tristeza
um pedaço amargo de cada vez
ele vai juntando
e consegue encaixar todos
mal pergunta por conselhos
Carrega a dor nas costas,
com o frio na pele
pega a raiva na cintura,
no compasso da marcha
já levou sua mágoa a passear
e nunca solta o que é seu
jamais
Em suas memórias
há muitas imagens
de uma culpa insensata,
uma mágoa sem fundo
de uma amizade traída
para onde quer que elas o levem,
e ele não desiste de seus tesouros
carrega o fardo nos ombros
como se fosse seu amor
Ao morrer
deixa o peso para seus filhos
que terão que carregar
até a terceira e quarta
geração, a roda da vingança
eles vão carregar o fardo,
eles não desistem de seus tesouros
carregam o peso nos ombros
como se fosse seu amor