Kuningaskobra
On piilossa viidakon, suojassa temppelinraunion.
Valtakunta viimeinen silmälasikäärmeiden.
Vain viidakko tuntee sen.
Illan tullen tanssimaan kobrat saapuu piiloistaan.
Raunioilla kimaltelee kuu.
Kobra vanhin, valkoinen, nousee pystyyn huojuen.
Viidakosta soitto kantautuu.
Niin piilossa viidakon, marmoripaasilla raunion.
Alkaa tanssi hiljainen silmälasikäärmeiden.
Vain viidakko kuulee sen.
Kun kruununsa kultaisen, kobrista vanhin jo valkoinen.
Kuuta kohti kohottaa, uuden loisteen paadet saa.
On aika nyt tullut sen.
Vartijana aarteiden, kobra vanha, valkoinen,
Nähnyt on myös loiston palatsin,
Mutta voimat viidakon
Voittaneet jo kiven on,
Murenee jo pinta marmorin.
On kobrien kuninkaan
Aika nyt luopua kruunustaan,
Kobra vanha, valkoinen,
Tanssii kauas kadoten,
Niin viidakko peittää sen. (2x)
Cobra Dourada
Está escondida na selva, protegida nas ruínas do templo.
O último reino das cobras de óculos.
Só a selva a conhece.
Quando a noite chega, as cobras vêm dançar de seus esconderijos.
Na ruína, a lua brilha.
A cobra mais velha, a branca, se ergue balançando.
Do fundo da selva, a música ecoa.
Assim escondida na selva, sobre a laje de mármore da ruína.
Começa a dança silenciosa das cobras de óculos.
Só a selva ouve isso.
Quando a cobra mais velha já branca ergue sua coroa dourada.
Em direção à lua, levanta, a nova luz a pedra ganha.
É hora de isso acontecer.
Como guardiã dos tesouros, a cobra velha, a branca,
Já viu o esplendor do palácio,
Mas os poderes da selva
Já venceram a pedra,
A superfície do mármore já se desfaz.
É hora do rei das cobras
Desistir de sua coroa,
A cobra velha, a branca,
Dança longe, desaparecendo,
Assim a selva a encobre. (2x)