Muisto Pyhyyden Löyhkästä
Vainoista jo vaienneista, joita aika ei armahda
Muisto säilyy sisimmässä suomatta vihan vaipua
Kirkonmiesten kirjoituksin laki väkisin laadittu
Ikivihan, inhon lietsoo synninmustassa mielessä
Toivomatta tänne tuotu harhaoppi heikkoudesta
Valhe vastaan vaistojamme tuskin kuuluisi kotiimme
Papin, piispan pohjolaankin levittämä ristin löyhkä
Silti säilyy sieraimissa murhamieltäni ruokkien
Vakan alta vapautunut viha vainotun ihmisen
Synnin siemenestä synnyn saanut sielu synkän ajan
Koston janon kasvaessa kiron taivaaseen kohottaa
Kirouksensa kaiku kuuluu ylpeytemme raivon yössä
Taakse jäänen synnin taakan kiellämme koskaan kadonneen
Uskonnossa unohdettu yhä harteillamme hiertää
Taakaksi sen tunnustamme, raksaaksi sielun raahata
Vaan emme tähden tekojemme, pikemminkin petoksesi
Kuule, kristus, kiroukseni, kertomaani kuolemasta
Osaksesi omistettu ikeeni olkoon ikuinen
Pyhä piikki lihassani, rakastamani riistäjä
Puolestani piinaa et saa, toimestanipa tuhoudut
Sielustani viedyn silmän takaisin tulen ottamaan
Ruumistani lyödyt luuni kyljestäsi katkaisemaan
Suustani haljenneen hampaan lihastasi lunastamaan
Raiskaamasi ruumiin tuskan tuhatkertaisena tuottamaan
Anteeksi en koskaan anna aikaa, jonka jo anastit
Valta, jolla vielä johdat osaltani on ohitse
Kuule, kristus, kiroukseni! Kuule, kristus ja kavahda!
Lembrança do Fedor da Santidade
Dos perseguidos já silenciados, que o tempo não perdoa
A lembrança permanece no íntimo, sem deixar a raiva cair
Com escritos de eclesiásticos, a lei foi imposta à força
A eterna aversão incita um pecado negro na mente
Sem querer, trouxe aqui uma heresia de fraqueza
A mentira contra nossos instintos mal chegaria em casa
O fedor da cruz espalhado pelo padre e bispo
Ainda assim, permanece nas narinas alimentando meu desejo de morte
A raiva libertada debaixo da tampa do homem perseguido
A alma gerada da semente do pecado em tempos sombrios
Com a sede de vingança crescendo, ergue-se ao céu a maldição
O eco de sua praga ressoa na noite da nossa arrogância
Deixando para trás o fardo do pecado que nunca negamos
Na religião esquecida, ainda pesa sobre nossos ombros
Reconhecemos como um fardo, arrastando a alma
Mas não por causa de nossas ações, mas sim por sua traição
Escuta, Cristo, minha maldição, sobre a morte que relato
Que o meu jugo, dedicado a ti, seja eterno
A santa agulha na minha carne, o ladrão que amo
Por minha causa, não terás paz, pois é por tua ação que te destruo
Vou tomar de volta o olho que foi tirado da minha alma
Vou quebrar os ossos que foram batidos do teu lado
Vou resgatar o dente quebrado que foi arrancado de ti
Produzindo a dor do corpo que violaste mil vezes
Nunca perdoarei o tempo que já tomaste
O poder que ainda tens sobre mim já passou
Escuta, Cristo, minha maldição! Escuta, Cristo, e teme!