Muisto
Huudon, tuskan täyttämän
ilman lopulta terä halkoo
ainaista hiljaisuutta
jälleen turhaan vannoo
Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu
eron loppuun pimeän ja valon
Syliin tihenevän pimeyden
laskee rakkaansa veren
Huomaan roudan lujan
vaan ei silti koskaan voisi lähteä
Siihen pieneen hetkeen kaikki murtuu
ristiriitaan murheen ja vihan
Vasten kovaa maata
itkee hetken kuolon siemen
Kunnes varjoon viimein kulkee
muttei koskaan voisi lähteä
Minne paeta edes voisi
aina vain pelko tien tunsi
Ja kaikki, mikä eteenpäin ajaa
yhä syvempään mielen valaa
Iäisyden ajatus lipuu
Läpi ilon, läpi surun
Hallan huurtamien, elon piiskaamien
silmien liekki hiipuu
Joen virtaan, ikuiseen iltaan
kaikki lopulta vajoaa
Vellovaan pintaan, surun rauhaan
katoaa
Lembrança
Grito, preenchido pela dor
O ar finalmente corta o aço
O silêncio eterno
Novamente jura em vão
Nesse pequeno momento tudo se quebra
No fim da separação entre a escuridão e a luz
Nos braços da escuridão densa
Deita o sangue de quem ama
Percebo o solo firme
Mas nunca poderia partir
Nesse pequeno momento tudo se quebra
No conflito entre a tristeza e a raiva
Contra a terra dura
Chora a semente da morte
Até que finalmente caminha para a sombra
Mas nunca poderia partir
Para onde poderia fugir
Sempre apenas o medo conhecia o caminho
E tudo que empurra para frente
Aprofunda ainda mais a mente
O pensamento da eternidade desliza
Através da alegria, através da tristeza
Nos olhos congelados, açoitados pela vida
A chama se apaga
No fluxo do rio, na noite eterna
Tudo finalmente afunda
Na superfície turbulenta, na paz da tristeza
Desaparece