Äitimaa
(olen yksin...olen yksin...)
maailma hakkaa lapsiaan
ei anna öisin nukkua
vaan täyttää yöt tuskalla
eikä aamu kivulta pelasta
pieni pääni hajoaa paineesta
musta sydän täyttyy tuhkasta
muistan päivän kun aurinko lämmitti
kun sade saapui ja rakasti
ei enää...ei enää...
ei enää...ei enää...
olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä
olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä
maailma murjoo pienokaisiaan
ei hän anna vaihtoehtoja
ennen hän jokaista rakasti
kunnes hän lapsensa unohti
olen kohdannut kuka näkee sen
kuka ajattelee miten ajattelen
maailma mustuu ja pimenee
kunnes viimein rakastuu pahuuteen
(...pahuuteen...)
ei enää...ei enää...
ei enää...ei enää...
olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä
olen yksin ja hukun pimeään
aurinko kylmä ei enää lämmitä
(...olen yksin...olen yksin...olen yksin ja hukun pimeään...)
Terra Mãe
(estou sozinho... estou sozinho...)
o mundo bate em suas crianças
não deixa dormir à noite
mas enche as noites de dor
e a manhã não salva do sofrimento
minha cabeça pequena explode de pressão
meu coração negro se enche de cinzas
lembro do dia em que o sol aquecia
quando a chuva chegou e amava
não mais... não mais...
não mais... não mais...
estou sozinho e me afundo na escuridão
o sol frio não aquece mais
estou sozinho e me afundo na escuridão
o sol frio não aquece mais
o mundo esmaga seus pequenos
não dá a eles opções
antes amava a todos
até que esqueceu de seus filhos
enfrentei quem vê isso
quem pensa como eu penso
o mundo escurece e se apaga
até que finalmente se apaixona pela maldade
(...maldade...)
não mais... não mais...
não mais... não mais...
estou sozinho e me afundo na escuridão
o sol frio não aquece mais
estou sozinho e me afundo na escuridão
o sol frio não aquece mais
(...estou sozinho... estou sozinho... estou sozinho e me afundo na escuridão...)