Popov, runokone ja minä

Kello löi jo aamun tunteja,
Viiden viisari todeksi sen
Totesi.
Eivät suotta silti valvottuja
Olleet yöni, olinhan runokoneeni
Valtaisan viimein saanut valmiiksi.
Tuli kamala sää ja jääkaapista mies
Sano nähneensä erään, joka nenänsä
Perään
Oli kiljunut, karjunut mieltä vailla
Vai sillä lailla
No, mikäs minä olen siihen
Enää lisäämään mitään?

...Kun huolenaiheita omiakin
On jo aivan riittämiin;
Koneeni runojaan siittää, se
Laulaa ne toisaalla muille!
...Ja ventovieras klyyvariani
Irti repiä koetti;
Mikähän senkin pään sekoitti?

Se työnsi jalkaa oven väliin,
Minä vedin kiinni uksen;
Tein varman vaikutuksen,
Kun se kerran pakeni rappukäytävään...
Ja ikkunastani nään...

Kun lapset sitä ilkkuu,
Nauraen pilkkaa,
Sen veristä nilkkaa,
Kysyy
"Hei!
Nenääkö löytynyt ei?"
Ei!
"Nenäänsä löytänyt ei!"
Ei!

Kello löi jo aamun tunteja
Kun Popov päätti työnsä.